Silava - V. 1.1 - 21.2.2007 - 28.12.2008

Silava

Rasva suupielistä valuen hän ilmestyi oviaukkoon. Hän kävi katseellaan huoneen läpi, tuijotti tiukalla kostealla katseellaan jokaisen nurkan, jokaisen sopen. Hänen kämmenensä kiilsivät rasvasta, hänen paitansa oli rinnuksilta märkä ja hänen eltaantuneen hajunsa saattoi aistia metrienkin päähän.

"Silava on nyt syöty!" hän jyrähti käydeen katseellaan läpi huoneen uudelleen läpikotaisin.
"Silava on nyt vihdoin syöty!" hänen voitonriemua täynnä oleva huutonsa kajahti ilmoille. Hän puristi vasemman kätensä rasvaa tihkuvaksi nyrkiksi ja pamautti sillä ovenkarmiin. Karmiin jäi hitaasti valuva märkä läiskä, joka kiilteli huoneen valaistuksessa. Voitonriemuiseen ääneen sekoittui jo huojentuneisuutta, liikuttuneisuutta, hartautta.
"Silava on syöty vihdoinkin." Hän sanoi hiljaa syljen valuessa hänen suupielistään.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kaarsi selkänsä kaareelle taaksepäin, veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja ikäänkuin heitti sanat kovaan ääneen ilmoille.
"Silava, silava on nyt syöty!" Hän nauroi liki mielipuolisesti perään tiheän rasvan, hien ja syljen roiskuessa ympäriinsä.

"Silava on nyt syöty, silava on nyt syöty." Hihittely kuulosti jo pikkulapsen laulannalta. Yht"äkkiä hän kuitenkin hiljeni, tuiotti lattiaa ja siellä näkyvää keltaista rasvan muodostamaa lätäkköä. Katsoi liikkumatta hetken, nosti sitten hiljaa päänsä ja katsoi jälleen huoneeseen.
"Onkohan sitä silavaa vielä lisää?" kuului hänen nyt jo hennoksi muuttunut ääni.