Hei!

Minä olen Ahti Marraskuu, tervetuloa kotisivuilleni.

Olen 100% kotimainen artisti. Laulan ja soitan soittimia. Pääasiallisesti soitan tamburiinia ja laulan sitten mitä sattuu. Olen myös kerran nähnyt kitaran, tosin saattoi olla myös banjo. Olen ollut mukana musiikin teossa jo 40 vuotta. Voisi siis sanoa että olen pitkän matkan kulkenut muusikonplanttu.

Taiteilijanimeni on johdettu suoraan omasta oikeasta nimestäni, muusikkona minut siis paremmin tunnetaankin nimellä Jokke. Näiltä kotisivuiltani voit tutustua tuotantooni, tilata levyjäni tai haukkua minut pystyyn. Voit myös tutustua minuun tarkemmin ja katsastaa että millainen jässikkä minä oikein olen. Voit myös katsastaa keikkakuvia sekä tutustua yksityiselämääni.

Perheeseeni kuuluu hamsteri nimeltään Peukku. Se on saanut nimensä siitä, että aina häkistä päästyään se puree minua varpaaseen. Toisena karvaturrina minulla on Jakoratas niminen belgian- suklaannoutaja. Koiran kanssa tuleekin käytyä lenkillä sekä konserteissa.

Minulla on myös yksi vaimo, Loviisa Peurapiiras, naituamme päätimme kumpikin pitää omat sukunimemme. Siksi olemme kokonaan erinimisiä sekä etunimen että sukunimen kohdalta. Meillä on myös kaksi lasta, Erkki-Johanna 3v ja Marjaana 24v. Marjaana on nimestä huolimatta poika, mutta koska Loviisa toivoi tyttöä, teimme kompromissin.

Talomme, jossa asumme.



On tullut tuotettua jonkin verran levyjä!

1967 - Karvaperuna
1967 - Puudeli (sinkku)
1969 - Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen
1980 - Saunapöhnä
1977 - Real Gangsta
1978 - Perunakarva
1983 - Satan Saves - An Ode to the Evil
1984 - Jeesuksessa on voima
1985 - Luota Buddhaan
1989 - Yoo Motafuk
1991 - Suklaatehdas takanani
1993 - Suosyöppö
1995 - Lastenlauluja aikuisille
1997 - Refuse/Resist (cover single)
1998 - CnH2n+1OH
1998 - Sober
2000 - Salmonellavaroitus
2002 - Greatest Hits
2003 - Parhaat Hitit
2004 - Huonoimmat Kipaleeni
2005 - Doktor DanceBoombastic Now 2000
2006 - Tamburiiniklassikot
2007 - Tamburiiniklassikot 2
2008 - Karvaperuna Remix

Kuvia vähän sieltä sun täältä

24.8.1999
Hannoverin Teräs- ja kanateollisuusmessuilla vedetty keikka.

9.5.2002
Akustinen baarikeikka pienellä klubilla Sohossa.

14.10.2004
Kesäolympialaisten avajaisista, esiinnyin yhtenä balleriinoista.

Mitä mieltä olet tästä sivusta? Muiden arviot  :  Palautesivu  :  Suosittele tätä sivua.

Kelvoton   Huono   Menettelee   Hyvä   Loistava     Kommentti: